Meidän tarinamme
Perhe, lapset ja hyvä ruoka. Suomen kesä, puhdas luonto, lounas Lempäälässä ja meidän asiakkaat. Näistä on meidän elämä luotu.
Me olemme Moheb ja Palo
Synnyimme Afganistanissa, mutta olemme asuneet Suomessa pitkään, jo vuodesta 2000. On ollut mahtavaa saada nauttia suomalaisesta elämästä, järvistä, puhtaasta luonnosta, Lempäälän luontopoluista ja ihanista ihmisistä asuinalueellamme…sekä ne kaikki monet muut hienot asiat Suomessa. Kaikki se mitä haluamme elämältämme on toteutunut täällä!
Aito kotilounas Sääksjärven lounaskahvilassa
Meidän ensimmäinen ravintolamme oli Sääksjärven Pizzeria, joka oli menestys ja on sitä edelleen. Olimme kuitenkin vuosien varrella rakastuneet suomalaiseen kotiruokaan. Vuonna 2014 olikin sitten aika myydä pizzeria pois ja perustaa Sääksjärven lounaskahvila.
Me mukaan lukien, meitä on yhteensä kolme, eli varsin pienellä tiimillä teemme asioita. Aikanaan aloitimme ihanan keittiömestarimme Pirjon kanssa, jonka jalanjälkiä täytämme parhaamme mukaan. Luulemme siinä onnistuneemme varsin hyvin – iso kiitos Pirjolle yhteisistä vuosistamme ! Keittiöstä nykyään vastaa perheemme kauniimpi osapuoli, Palo -yhdessä mahtavan Luban kanssa.
Meidän omat suosikkimme
Kotona syömme pääosin suomalaista kotiruokaa…lapset määrää:)
Meidän henkilökohtaiset suosikkimme ovat sipuli-jauhelihapihvit ja Karjalanpaisti sekä maailmalta intialaistyyppinen Butter Chicken.
Mikä muuten on sinun oma suosikkisi lounaaksi? Kerro se meille, jos sitä meidän lounaslistoillamme ei ole.
Ei kuitenkaan ainoastaan Tervetuloa meille. Tehdään Sääksjärvestä ja Lempäälästä entistä parempi paikka ihan kaikille. Nähdään!
Moheb ja Palo